(Huomasin, että koko blogin etusivu on täyttynyt Prinssikirjoituksista. Korkea aika kirjoittaa jostain muusta!)

Ei, en ole masentunut. Siskoni on. Hänellä diagnosoitiin keskivaikea masennus hiljattain. Se ei ole enää pitkiin aikoihin päässyt aamuisin sängystä ylös ennen iltaa. Se nukkuu ehkä 18 tuntia päivässä. Sen kämppä oli päässyt ihan hirveään kuntoon, onneksi äiti huomasi ja kävi väkisin siivoamassa siellä. Luulen, että se on nettiriippuvainen, irkkaa kai yökaudet. Ja varmaan juokin liikaa.

Turhauttaa, raivostuttaa, huolestuttaa. Pitäisi yrittää ymmärtää. Pitäisi auttaa. En vaan saa itsestäni mitään irti asian suhteen.

Aina se on ollut laiska ja vastuuntunnoton. Se lintsasi koulustakin varmaan jo ekaluokalla. Ei se ole koskaan ollut hyvä pitämään lupauksiaan. Monesti olen saanut siivota sen jälkiä. Nyt kun se makaa kotona, osa sen töistä lankeaa mun niskoille. Tekisi itsekin mieli vetää peitto korviin, laittaa puhelin kiinni ja haistattaa pitkät koko muulle maailmalle. Nukkua pois univelat.

Tiedetään, tiedetään. Olen itsekäs ja lapsellinen. Sisko on minulle tärkeimpiä ihmisiä maailmassa mutta myös vaikein. Ottaa niin päähän.

Onneksi nyt saatiin se hoitoon. Se sai lääkkeet ja ilmeisesti myös terapiaa. En kyllä usko ihmeisiin.